Jere Penttilä suuntaa seuraavaksi yksityisen sektorin palvelukseen. (Kuva: Sonja Eloranta)

Maaliskuussa 2021 Riihimäen kaupunginjohtajana aloittanut Jere Penttilä on irtisanoutunut virastaan. Penttilän ajasta Riihimäellä ei pitkiä lauluja tuleville sukupolville sävellellä, sillä työsuhde päättyy toukokuun lopussa.

Irtisanoutumisen syyksi Jere Penttilä ilmoittaa siirtymisen yksityiselle sektorille. Penttilä aloittaa Keskon Itä-Suomen aluejohtajana kesäkuun alussa 2022. Hän tulee vastaamaan Keskon sidosryhmätyöstä ja kauppapaikkaverkoston kehittämisestä Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon sekä Etelä-Karjalan maakunnissa.

Ennen muuttoa Riihimäelle Penttilä toimi Kontiolahden kunnanjohtajana vuodesta 2013 lähtien. Sitä aiemmin hän oli työskennellyt muun muassa Joensuun kaupungin liiketoimintajohtajana, Pyhäselän kunnanjohtajana ja Varkauden kaupungin henkilöstöpäällikkönä.

Riihimäen kaupunginhallitus myönsi Penttilälle eron kokouksessaan tiistain kokouksessaan.

-Olen viihtynyt hyvin Riihimäellä. Aika täällä jää harmittavan lyhyeksi. Sain yllättävän yhteydenoton ja mahdollisuuden siirtyä yksityiselle sektorille menestyvän yhtiön kiinnostavaan tehtävään. Toivotan Riihimäen kaupungille kaikkea hyvää, täältä jää hyvät muistot. Kaupunki menestyy jatkossakin hyvällä yhteistyöllä ja yhteishengellä, Penttilä kertoo kaupungin tiedotteessa.

Riihimäki käynnistää uuden kaupunginjohtajan rekrytointiprosessi käynnistyy mahdollisimman pian. Kaupunginhallitus nimeää valintatyöryhmän ja väliaikaisen viranhoitajan kokouksessaan vapun jälkeen.

EDIT 19.4. klo 20.00. Lisätty tieto Penttilän tulevasta työpaikasta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä