Jukka Lindberg vaihtaa Kanta-Hämeen Kainuuseen, sillä hänet valittiin äänivyöryllä Kainuun hyvinvointialuejohtajaksi. (Kuva: Kanta-Hämeen hyvinvointialue)

Viimeksi Kanta-Hämeen va. hyvinvointialuejohtajana toiminut Jukka Lindberg on valittu Kainuun hyvinvointialuejohtajaksi. Aluevaltuuston äänestyksessä Lindberg oli ylivoimainen 53 äänellä. Kainuun va. hyvinvointialuejohtaja Eija Tolonen sai 3 ääntä ja Kainuun soten toimitusjohtaja Maire Ahopelto samoin 3 ääntä.

Ennen henkilövaalia käydyssä keskustelussa puolueet toivat esiin muutoksen tarpeen. Mikään ryhmistä ei ollut tehnyt ryhmäpäätöstä Lindbergin puolesta kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta, mutta myös keskustan, kokoomuksen ja demarien ryhmäpuheenvuoroissa tuotiin esiin ryhmien vankka tuki Jukka Lindbergille.

-Me tarvitsemme muutosjohtajaa. Ilman muutosjohtajaa olemme kolmen vuoden kuluttua jonkun toisen alueen osana, kiteytti muutoksen tarpeen kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Paavo Enroth.

Jukka Lindberg omaa vuosikymmenten kokemuksen kunta- ja sote-alan tehtävistä. Ennen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen perustamiseen liittyviä valmistelutehtäviä hän on toiminut Hämeenlinnassa muun muassa sosiaali- ja terveysjohtajana.

Mainos



Tuoreen hyvinvointialuejohtajan palkaksi aluevaltuusto päätti 14 200 €/kuukausi.