Juuso Alatalo valittiin yksimielisesti Tammelan kunnanjohtajaksi.

Valtiotieteiden maisteri Juuso Alatalo on valittu Tammelan uudeksi kunnanjohtajaksi. Maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto päätti asiasta yksimielisesti. Turhia keskusteluja asian tiimoilta ei käyty, sillä neljässä lyhyessä ryhmäpuheenvuorossa kannatettiin kunnanhallituksen esitystä valita Alatalo kunnanjohtajaksi. Koko kokous kesti Juuso Alatalon kiitospuheen kera 10 minuuttia.

-Olen todella kiitollinen saamastani luottamuksesta. Tämä antaa todella hyvät lähtökohdat aloittaa työt, Alatalo arvioi.

Kuntajohtajan työt ovat jatkossa vielä nykyistäkin enemmän elinkeinoelämän kehittämiseen panostamista. Siihen aikoo myös Tammelan tuleva kunnanjohtaja panostaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Me tiedämme Tammelan hyvät puolet, mutta meidän on tuotava nämä hyvät asiat myös naapurikuntien, naapurimaakuntien ja koko maan tietoisuuteen. Tammelan tunnettavuutta on lisättävä, jotta meidät tunnetaan ja ihmiset sekä yritykset kiinnostuvat meistä. Olemme hyvin liikenneyhteyksien varrella Helsinki-Tampere-Turku-kolmiossa ja Tammelalla on hyvät mahdollisuudet menestyä, Alatalo uskoo.

Mynämäen päättäjäpaikat saavat jäädä

Juuso Alatalo toimii tällä hetkellä Kaarinan kaupungin hallinnon palvelupäällikkö ja aiemmin hän on toiminut muun muassa Sauvossa vs. kunnanjohtajana. Kotikunnassaan Mynämäellä Alatalo valittiin viime kuntavaaleissa SDP:n riveistä kunnanvaltuustoon kunnan ylivoimaisena ääniharavana. Hän on myös kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja.

-Tämän asian suhteen tässä joutuu ratkaisuja tekemään. Jatkossa keskityn vain Tammelan asioiden hoitoon, Alatalo kertoo.

Oletko siis jättämässä luottamustehtäväsi Mynämäellä?

-Näin olen tuumaillut, Juuso Alatalo vahvistaa.

Kunnanjohtajan virka Tammelassa tuli avoimeksi, kun aiempi kunnanjohtaja Kalle Larsson valittiin toukokuussa Orimattilan kaupunginjohtajaksi. Juuso Alatalo ottanee viran vastaan tammikuulla.

EDIT 15.11. klo 17.20: Lisätty Juuso Alatalon kommentit juttuun.