Kauhavalla halutaan perustaa tilapäinen valiokunta pohtimaan kaupunginjohtaja Markku Lumion asemaa. (Kuva: Timo Aalto)

Kauhavan kaupunginhallitus on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että se asettaisi tilapäisen valiokunnan kaupunginjohtaja Markku Lumion erottamiseksi tehtävästään. Hallituksen yksimielisen esityksen taustalla on viime viikkoina syventynyt epäluottamus kaupunginjohtajan ja luottamushenkilöstön välillä.

Kaupungin tiedotteen mukaan kaupunginjohtajan poliittista luottamusta toimia tehtävässään on jouduttu arvioimaan viimeisten päivien aikana luottamushenkilöorganisaatiossa. Kaupunginvaltuuston ryhmien selkeä enemmistö on ilmoittanut luottamuspulasta kaupunginjohtajaa kohtaan.

Ennen pääsiäistä Kauhavan tarkastuslautakunta selvitti vuonna 2018 tapahtunutta häirintätapausta, mutta nyt kyseessä on selvästi tuoreempi tilanne, joka on lopulta rikkomassa kuntajohtamisessa tarvittavan luottamuksen.

-Luottamuspulan syy on se, että kaupunginjohtajan arviointikyky on kaupunginhallituksen antamasta selkeästä ohjeistuksesta huolimatta pettänyt aivan äskettäin vuorovaikutustilanteessa, todetaan Kauhavan kaupungin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Markku Lumio aloitti Kauhavan määräaikaisena kaupunginjohtajana vuonna 2015. Tämän jälkeen virkasuhdetta on jatkettu kahteen otteeseen. Helmikuussa kaupunginvaltuusto päätti äänin 26-17 jatkaa Lumion virkasuhdetta 31.10.2024 saakka.

-Jos valtuusto päättää 9,5, tilapäisen valiokunnan perustaa, niin on vain hyvä, että asiat selvitetään perinpohjin. Minulla ei ole mitään syytä salata mitään, vaan haluan, että asiat selvitetään. Minulla olisi ollut jo nyt mahdollisuus käyttää johtajasopimustani ja irtisanoutua kaupunginjohtajan virasta, mutta en sitä tehnyt. Harkitsen asiaa sitten valiokunnan perustamisen jälkeen, Kuntalehden puhelimitse tavoittama Lumio kommentoi asiaa.

Kaupunginvaltuusto käsittelee hallituksen esitystä tilapäisen valiokunnan asettamisesta kokouksessaan 9.5.2022.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*