Kittilässä siirrytään jälleen Antti Jämsénin komentoon kunnantalolla. (Kuva: Ville Miettinen)

Kittilä jäi ilman kunnanjohtajaa, kun alkuvuodesta virassa aloittanut Jari Rantapelkonen päätti koeaikansa loppumetreillä purkaa virkasuhteen ja siirtyä Sodankylän kunnanjohtajaksi. Ratkaisu ongelmaan löytyi kuitenkin läheltä, sillä kunnan vs. hallintojohtajana toiminut Antti Jämsén siirtyi elokuun ajaksi vt. kunnanjohtajaksi.

Järjestelystä on tulossa pysyvämpikin, sillä Jämsén on antanut suostumuksensa kunnanjohtajan viran hoitoon vuoden loppuun saakka tai siihen asti, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassaan. Kunnanhallitus päättää asiasta lopullisesti ensi tiistain kokouksessaan.

Antti Jämsén on toiminut Kittilässä määräaikaisena kunnanjohtajana kolmen vuoden ajan 2019–2021. Kunnan vs. hallintojohtajana hän aloitti viran hoidon viime huhtikuussa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*