Lemi saamassa kokeneen kunnanjohtajan

Arto Ylönen on palaamassa takaisin kuntajohtajien joukkoon.
Miehikkälän kunnanjohtajana lähes seitsemän vuotta vuosina 2016-2023 toiminut Arto Ylönen on nousemassa Lemin seuraavaksi kunnanjohtajaksi. Kunnanjohtajan valintaa valmistellut valintaryhmä esittää kunnanhallitukselle yksimielisesti, että valinta osuisi Ylöseen.
Valintaryhmän mukaan tekniikan tohtori Arto Ylönen on koulutuksensa, työkokemuksensa ja haastattelussa saadun kokonaisarvion perusteella paras henkilö johtamaan vajaan 3000 asukkaan kuntaa. Koulutukseltaan Ylönen on tekniikan tohtori ja ennen Miehikkälän pestiään hän toimi tutkijatohtorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
Valintaryhmän julkaiseman tiedotteen mukaan uuden kunnanjohtajan on tarkoitus aloittaa viranhoito jo 1.8. Valtuusto päättää valinnasta 30.6. pidettävässä kokouksessa.
Lähes 7 vuotta Miehikkälää johtanut Ylönen irtisanoutui virastaan talvella 2023. Eroaan hän perusteli perhesyillä.
Lemin kunnanjohtajan virkaan haki 15 henkilöä, joista tosin yksi hakija nimimerkin suojista. Lemillä kunnanjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun ex-kunnanjohtaja Kati Rekolan erosi alkuvuodesta ja kuittasi johtajasopimuksensa mukaisesti 9 kuukauden palkan. Mahdollista luottamuspulaa ei käsitelty kuntalain 43 §:n mukaisessa menettelyssä.
EDIT 17.6. klo 14: Poistettu tekstissä ollut väite siitä, että Miehikkälä olisi Etelä-Karjalassa.
EDIT 17.6. klo 14.40: Muotoiltu uudelleen jutun viimeistä kappaletta.