Marina Erhola valitsi Pirkanmaan ja siirtyy sinne hyvinvointialuejohtajaksi. (Kuva: Pirkanmaan hyvinvointialue)

Yön yli nukkunut Marina Erhola lähtee Pirkanmaan hyvinvointialuejohtajaksi. Erhola valittiin viime viikolla Päijät-Hämeeseen ja maanantaina Pirkanmaalle hyvinvointijohtajaksi. Vuodesta 2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajana toiminut Erhola on pari viime kuukautta ollut myös alueen väliaikainen johtaja.

-Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut olla mukana Päijät-Soten muutosmatkalla ja rakentamassa Päijät-Hämeen hyvinvointialuetta. Valinta kahden tehtävän välillä oli hyvin vaikea ja haikea, mutta ammatillisesti koen olevani omimmillani Pirkanmaan tarjoaman muutoshaasteen edessä. Perheemme koti jää kuitenkin Lahteen, Erhola kertoo.

Pirkanmaan hyvinvointialueeseen kuuluu myös yliopistollinen sairaala ja alueen väestöpohja on selkeästi suurempi, joten tällä kertaa pienuus ei ollut etu. Päijät-Hämeessä Marina Erholan ratkaisu tietää hyvinvointialuejohtajan viran laittamista uudelleen auki, sillä hänen kieltäytymisen varalle ei valittu toista ehdokasta.

-Kutsun aluehallituksen kokoon ensi maanantaina ja sovimme jatkosta. Toivon nopeaa etenemistä rekrytointiprosessissa, jotta Päijät-Hämeen hyvinvointialueen valmistelu etenee aikataulussa. Uskon, että maakuntamme edelläkävijyys houkuttelee kisaan mukaan uusia tienraivaajia, aluehallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen toteaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Päijät-Hämeessä Marina Erholan valinnan kannalla oli 63 valtuutettua ja Timo Lounaa äänesti kolme valtuutettua. Lisäksi vaalissa annettiin kolme tyhjää ääntä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*