Markku Rautiainen aloittaa heti alkuvuodesta Kannonkosken kunnanjohtajana.

Kannonkoskella vietiin läpi yksi tämän vuoden nopeimmista kuntajohtajarekrytoinneista. Edellinen kunnanjohtaja Sakari Varala irtisanoutui lokakuun viimeinen päivä ja joulukuun 19. päivä valittiin uudeksi kunnanjohtajaksi Markku Rautiainen. Kaiken lisäksi tuore kunnanjohtaja pääsee aloittamaan työnsä heti vuoden alussa, kun Varalan lyhyeksi jäänyt pesti päättyy joulukuun lopussa.

Kunnanvaltuuston suorittamassa virkavaalissa Rautiainen sai 11 ääntä 15 mahdollisesta.  Hanna-Kaisa Pekkarinen sai kolme ääntä ja Heikki Isokääntä yhden äänen. Ennen valtuuston kokousta kokoontunut kunnanhallitus ei tehnyt esitystä valittavasta henkilöstä.

Koulutukseltaan Markku Rautiainen on kauppatieteiden maisteri. Hänellä on vankka työkokemus elinkeinoelämän kehittämisessä Keski-Suomen alueella. Viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut määräaikaisena projektijohtajana Äänekosken kaupungin yritysten sijoittumispalveluissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)