Matias Hilden on nousemassa Imatran uudeksi kaupunginjohtajaksi ilman hakuprosessia.

Kun hyvä ehdokas on omasta takaa, niin on turha lähteä pyörittämään kallista ja aikaa vievää rekrytointikierrosta. Näin tuumattiin Imatralla, kun kaupunginhallitus päätti esittää strategia- ja hallintojohtaja Matias Hildeniä vt. kaupunginjohtajaksi. Hilden on toiminut aiemmin muun muassa Puumalan kunnanjohtajana ja Ruokolahden vs. kunnanjohtajana.

Ja kunhan oikeusasteet ovat saaneet käsiteltyä aiemmat kaupunginjohtajan nimittämis- ja erottamisprosesseihin liittyvät vireillä olevat ja mahdollisesti vireille tulevat valitukset, niin kaupunginhallitus esittää, että Matias Hilden siirtyy suoraan vakituiseksi kaupunginjohtajaksi. Imatran kaupunginjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun kaupunginvaltuusto päätti purkaa maaliskuun lopulla vt. kaupunginjohtaja Ari Lindemanin virkasuhteen koeajalla luottamuspulan takia. Jo tällä hetkellä Matias Hilden toimii Imatran vt. kaupunginjohtajana.

Kaupunginhallituksen esitys asiasta oli yksimielinen. Tätä ennen asiaa olivat valmistelleet hallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot sekä kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat.

-Yhteinen näkemys meillä päättäjillä on viimeisen viikon aikana käynyt hyvin selväksi. Takana on vaikeita aikoja ja on hyvä päästä eteenpäin tekemään töitä Imatran hyväksi yksissä tuumin. Hilden on hyväksi havaittu ja pätevä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen (sd.) sanoo.

Laki kunnallisesta viranhaltijasta sallii tällaisen suoran valintamenettelyn, kun pätevä henkilö on jo kaupungin palveluksessa toisessa virassa. Ensimmäistä kertaa kaupunginjohtajaa ei Imatralla valita oikotietä pitkin, sillä vastaavalla tavalla valittiin virkoihinsa vuonna 2018 kaupunginjohtaja Kai Roslakka ja apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino.

Imatran kaupunginjohtajuuteen liittyviä ratkaisuja käsitellään parhaillaan oikeudessa. Kaupunginjohtajan vakituista virkaa ei voida täyttää ennen kuin kaikki valitusasiat ovat ratkenneet. Vuosi sitten tehdystä virkavalinnasta on jätetty korkeimpaan hallinto-oikeuteen hakemus valitusluvasta. Maaliskuussa tehty valtuuston päätös irtisanoa edellinen viranhaltija ei niin ikään ole vielä lainvoimainen.

Imatran kaupunginvaltuusto käsittelee kaupunginjohtajan virkajärjestelyjä 25. huhtikuuta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä