Ilari Soosalu siirtyy Askolasta Haminaan. (Kuva. Haminan kaupunki)

Ilari Soosalu on Haminan uusi kaupunginjohtaja. Kaupunginvaltuuston käymässä virkavaalissa Soosalu sai 31 ääntä, Titta Erkkilä 9 ääntä ja Tuukka Forsell kolme ääntä. Haminassa täytettiin kaupunginjohtajan virka seitsemän vuoden määräajaksi.

Ilari Soosalu vaikutti pitkään Kuntaliiton kuntatalouspäällikkönä ja keväällä 2021 hän siirtyi Askolan kunnanjohtajaksi. Kaikkiaan hänellä on yli 20 vuoden kokemus johto- ja asiantuntijatehtävistä alue- ja kuntakehityksen parista. Koulutukseltaan Soosalu on kauppatieteiden maisteri.

-Tuoreesta kaupungin strategiasta haluan nostaa esiin vision ”maailmanluokan pikkukaupunki”, arvot sekä strategiset päämäärät ja tavoitteet. Strategiassa on tunnistettu niitä vahvuuksia, joiden pohjalta on hyvä lähteä yhteistyössä rakentamaan maailmanluokan pikkukaupunkia, toteaa Ilari Soosalu kaupungin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Haminan pitkäaikainen kaupunginjohtaja Hannu Muhonen jää eläkkeelle alkuvuodesta. Viimeisen työpäivänsä kaupungille hän teki jo lokakuun lopussa. Haminan kaupunginjohtajan virkaa haki yhteensä 37 hakijaa.