Jesse Jääskeläinen on valittu Eurooppalaisen Suomen vaaleista vastaavaksi asiantuntijaksi. Jääskeläinen vastaa Eurooppalaisen Suomen vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaalien yhteydessä toteutettavan valtakunnallisen faktapohjaista politiikkaa korostavan kampanjan ja vaalikiertueen organisoimisesta.

Kampanjan tavoitteena on kasvattaa ihmisten kiinnostusta EU- ja Eurooppa-politiikkaan ja nostaa äänestysaktiivisuutta erityisesti nuorten parissa sekä edistää faktoihin perustuvaa politiikkaa ja päätöksentekoa.

Jääskeläinen on aikaisemmin työskennellyt muun muassa asiantuntijatalo Milttonilla ja Eurooppanuorten sekä Sosialidemokraattiset Opiskelijat ry:n puheenjohtajana. Jääskeläinen on SDP:n kunnanvaltuutettu Muuramessa.

– Olen erittäin innoissani uusista haasteista ja siitä, että pääsen tekemään työtä niinkin tärkeän asian kuin eduskunta- ja eurovaalien parissa. Nykyisessä Euroopan ja Suomen poliittisessa ilmapiirissä on tarvetta aktiiviselle, osallistavalle ja ennen kaikkea faktapohjaiselle poliittiselle keskustelulle enemmän kuin koskaan, sanoo Jääskeläinen.

Jääskeläinen aloitti tehtävässään 28.1.2019.