kuva: FCG

FCG Finnish Consulting Groupin Länsi-Suomen aluepäällikkönä Vaasassa on aloittanut rakennusinsinööri Joakim Ingves. Hän vahvistaa FCG:n palvelutarjontaa pitkällä kokemuksellaan suunnittelun, ympäristöluvituksen ja kaavoituksen parissa.

– Minulla on myös vahvaa kokemusta kunnalliselta alalta. Olen työskennellyt yhdeksän vuotta kunnallisissa tehtävissä. Tähän sektoriin keskitymme myös jatkossa. Tulemme panostamaan ja ylläpitämään olemassa olevien asiakkaiden palvelua, mutta lisäämme myös näkyvyyttä ja tukea Länsi-Suomen alueen kasvaville yrityksille, Ingves sanoo.

FCG Finnish Consulting Group Oy on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä ja markkinajohtaja monella toimialallaan. Yrityksen palveluissa yhdistyy ainutlaatuisen monipuolinen osaaminen infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelusta, monialaisesta koulutuksesta, julkisten palvelujen kehittämisestä sekä johdon konsultoinnista.

FCG:n Länsi-Suomen aluetoimistossa Vaasassa työskentelee 15 suunnittelun ja tekniikan ja asiantuntijaa. FCG Finnish Consulting Groupin omistaa Kuntaliitto Holding Oy. Yrityksen liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 750 työntekijää.