kuva: Anne Vartiainen
Kati Rauhaniemi

Jyväskylän Yritystehdas Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Kati Rauhaniemi. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi.

Rauhaniemellä on liiketoiminta- ja johtamiskokemusta yli 20 vuoden ajalta strategisen viestinnän ja markkinoinnin alalta. Rauhaniemi on tehnyt uransa aikana lukuisia liiketoimintasuunnitelmia ja yrityskauppoja sekä perustanut kymmeniä kasvuyrityksiä. Lisäksi hän on kehittänyt yritysten kansainvälisiä brändejä ja liiketoimintoja.

– Kun minua aikoinaan pyydettiin Yritystehtaan hallitukseen, vastasin heti kyllä. Yritysten kehittäminen ja yrittäjyys kiinnostivat paljon. Yritystehtaan tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja olimme tilanteessa, jossa yritykseen tarvittiin uusi toimitusjohtaja. Omistajien toiveet olivat kirkastumassa ja uusi strategia löytymässä. Tunsin Yritystehtaan hallitustyön kautta yrityksen tilanteen ja kehitystarpeet hyvin, joten minun oli loogista suostua Yritystehtaan toimitusjohtajan tehtävään, Rauhaniemi kertoo.

Yritystehtaan tavoitteena on luoda uusia yrityksiä ja lisätä opiskelijoiden tietoa yritysmaailmasta ja yrittäjyydestä. Yhtiö tuottaa startup-vaiheen palveluja yhteistyössä toimijaverkoston kanssa. Toinen merkittävä rooli yhtiöllä on koordinoida ja kehittää yrittäjyyteen liittyviä kursseja.

Yritystehdas joutui etsimään uutta toimitusjohtajaa, kun Elina Ylikoski siirtyi Diakonia-ammattikorkeakoulun kehitysjohtajaksi marraskuussa vajaan vuoden rupeaman jälkeen. Hän aloitti Yritystehtaan johdossa helmikuun alussa 2018.

Jyväskylän Yritystehdas Oy on Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian yhteinen palveluyhtiö.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.