kuva: Matti Matikainen
Asikkala, Hausjärvi, Varkaus, Kontiolahti, Jämsä ja Liminka palkittiin ihmeiden tekijöinä.

Kuntatyön kehittämistä juhlistettiin keskiviikkona Kunteko-gaalassa Helsingissä. Gaalassa myönnettiin yhteensä 41 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja vaikuttavasti.

Ihmeiden tekijöinä palkittiin kuntia, jotka ovat ennakkoluulottomasti, henkilöstölähtöisesti ja tuloksellisesti kehittäneet toimintaansa ja tuoneet kehittämistyötään aktiivisesti esille. Tunnuksen saivat Asikkala, Hausjärvi, Varkaus, Kontiolahti, Jämsä ja Liminka.

Oman työn sankarit -sarjassa palkittiin kymmenen yksittäistä työntekijää, jotka ovat innokkaasti ja esimerkillisesti kehittäneet omaa ja työyhteisönsä työtä.

Palkitut olivat Riikka Koskimies, lastentarhanopettaja, Haminan kaupunki, Riikka Kähkönen, hyvinvointiaktivaattori, Kuhmon kaupunki, Maarit Ojala, koulutussuunnittelija, Järvenpään Opisto, Kristiina Borgenström, palvelualueen esimies, ruoka-ja siivouspalvelut, Hollolan kunta, Tiina Hankala, palveluohjaaja, Ikaalisten kaupungin kotihoito, Maarit Malmberg, rehtori, Lauttakylän koulu, Huittisten kaupunki, Hanna Nikander, museopalveluiden päällikkö, Järvenpään kaupunki, Teemu Haapala, elinkeinopäällikkö, Limingan kunta, Virpi Launonen, elinikäisen oppimisen ja osallisuuden johtaja, Mikkelin seutukirjasto ja Anni Lampinen, viestintäsihteeri, Polvijärven kunta.

Lisäksi Innostavat teot -sarjassa palkittiin innostavia kehittämistekoja eri toimialoilta.

Palkinnot jakoi KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan työntekijäjärjestöjen yhteinen kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kunteko 2020. Hanke on viiden vuoden ajan tarjonnut kehittämisapua kuntatyöpaikoille sekä tehnyt hyvää kuntatyötä näkyväksi. Ohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto.

Kaikki palkitut