Kunnallisalan kehittämissäätiön eli KAKSin hallituksen puheenjohtajaksi on valittu keskustan kansanedustaja, filosofian maisteri Petri Honkonen.

Petri Honkonen, 34, on toisen kauden kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja. Saarijärven kaupunginvaltuustossa hän on toiminut vuodesta 2013 alkaen. Ennen kansanedustajavuosiaan hän toimi historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajana.

– Kunnallisalan kehittämissäätiö on näköalapaikka kunta- ja julkishallinnon sekä kuntatutkimuksen maailmaan, Honkonen sanoo KAKSin tiedotteessa.

KAKSin hallituksen puheenjohtajana aiemmin toiminut kansanedustaja Antti Kurvinen, kesk., erosi säätiön hallituksesta tultuaan nimitetyksi tiede- ja kulttuuriministeriksi.