Keski-Suomen hyvinvointialueen tilapalvelujohtajaksi on valittu talonrakennusmestari Petteri Kontro. Kontro työskentelee tällä hetkellä hyvinvointialueen valmistelussa tilapalveluasiantuntijana, johon hän siirtyi Jyväskylän kaupungin kiinteistöpäällikön paikalta.

Kontrolla on kokemusta rakennuttamisesta, kiinteistöjen ylläpidosta, hallinnosta ja esimiestehtävistä. Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan hänellä on myös hyvä kunta-alan ja julkishallinnon kiinteistötuntemus.

Viran kelpoisuusvaatimuksina on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus sekä riittävä johtamiskokemus. Tilapalvelujohtajan virka oli sisäisessä haussa liikkeenluovutuksen periaatteen mukaisesti.

Keski-Suomen hyvinvointialueella on aloittaessaan erilaisia tiloja kaikkiaan yli puoli miljoonaa neliötä tilaa sadoissa eri kiinteistöissä Keski-Suomen maakunnan alueella. Valtaosa hyvinvointialueen käytössä olevista tiloista on vuokrattuja Keski-Suomen kunnilta tai yksityisiltä kiinteistön omistajilta. Kunnille vuosittain maksettavat vuokrat ovat arviolta noin 60 miljoonaa euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*