kuva: KHSHP
Sally Järvelä aloittaa työnsä Kanta-Hämeen keskussairaalassa elokuun alussa.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus valitsi tiistaina 11. kesäkuuta yksimielisesti kuntayhtymän johtajaylilääkärin virkaan lääketieteen tohtorin, ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin Sally Järvelän.

Tampereen yliopistollisen sairaalan toimialuejohtajan paikalta siirtyvä Järvelä, 41, aloittaa työt Kanta-Hämeen keskussairaalassa nopealla aikataululla jo elokuun alusta.

– Voi sanoa, että saimme Järvelässä ne ominaisuudet, joita etsimmekin. Hän on nuori, mutta jo kokenut, koulutettu ja dynaaminen muutosjohtaja, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot. Hän tuntee tärkeimmän yhteistyökumppanimme Taysin hyvin, mistä on varmasti apua, kun entisestään syvennämme yhteistyötä Tähtisairaala-hankkeessa, kehuu KHSHP:n hallituksen puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki.

Järvelä on syntynyt ja viettänyt nuoruutensa Hämeenlinnassa ja asuu kaupungissa perheensä kanssa tälläkin hetkellä.

– Työmatkan lyhentyminen oli kuitenkin syistä vähäisin, kun päätin hakea tätä virkaa. Sen sijaan Kanta-Hämeen todella ketterä organisaatio ja tekemisen meininki kiinnostivat. Täällä on saatu hienoja uudistuksia aikaan ja pääsen mukaan erittäin mielenkiintoisiin hankkeisiin sekä sitoutuneeseen ja yhteen hitsautuneeseen porukkaan, Järvelä sanoo.