Pertti Severinkangas on kahden kärkiehdokkaan joukossa, kun Karstulaan valitaan uutta kunnanjohtajaa. (Kuva: Clas-Olav Slotte)

Karstulan kunnanjohtajavalinnan seuraava askelma on 15.5. pidettävä kunnanvaltuuston iltakoulu. Valtuutettujen tentattavaksi luokan eteen päätettiin kutsua Eino Nissinen ja Pertti Severinkangas. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantai-illan kokouksessaan.

Eino Nissinen on toiminut aiemminkin Karstulan kunnanjohtajana, sillä hän johti kuntaa vuosina 2013–2016. Hän on toiminut kunnanjohtajana myös Kyyjärvellä vuosina 2011–2013.

Kuntajohtajakokemusta on myös nykyisin Keminmaan hallintojohtajana työskentelevällä Pertti Severinkankaalla. Hän työskenteli kunnanjohtajana Pelkosenniemellä 2015-2018 ja Siikajoella 2018-2024.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kunnanjohtajan virka tuli Karstulassa avoimeksi, kun kuntaa vuodesta 2019 johtanut Pekka Kanervio ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*