Olli Naukkarisella on aluehallituksen tuki, kun Kanta-Hämeeseen valitaan hyvinvointialuejohtajaa. (Kuva: Lappeenrannan kaupunki)

Järvenpään kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen on vahvoilla, kun Kanta-Hämeeseen valitaan hyvinvointialuejohtajaa. Asiaa tänään käsitellyt aluehallitus asettui yksimielisesti Naukkarisen kannalla.

Olli Naukkarinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän on toiminut Järvenpään kaupunginjohtajana vuodesta 2018 lähtien. Aluevaltuusto tekee päätöksen hyvinvointialuejohtajasta 24. toukokuuta.

-Meillä oli paljon hyviä hakijoita, mutta päätös oli yksimielinen. Hakuprosessi on ollut perusteellinen ja monivaiheinen. Kokonaisarvion perusteella Naukkarisella on parhaat ja monipuolisimmat edellytykset toimia menestyksellisesti hyvinvointialuejohtajan virassa, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.).

Määräaikaan mennessä virkaan haki peräti 24 ehdokasta, joista haastateltiin yhdeksän hakijaa. Henkilöarvioinneissa olivat Naukkarisen ohella Lauri Inna, Tero Järvinen ja Sally Leskinen. Aluehallituksen esittämän ehdokkaan lisäksi valtuusto voi valita tehtävään myös jonkun muun kelpoisuusehdot täyttävän hakijan.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä