Yli viisi vuotta Pelkosenniemen kunnanjohtajana Päivi Vauhkonen on irtisanoutunut luottamuspulan johdosta. (Kuva: Karoliina Paatos)

Pelkosenniemen kunnanjohtajana vuodesta 2019 lähtien toiminut Päivi Vauhkonen on irtisanoutunut virastaan. Asiasta kerrotaan kunnan nettisivuilla julkaistussa lyhyessä tiedotteessa, jossa Vauhkonen ilmoittaa syyksi häneen kohdistuneen luottamuspulan.

-Olen irtisanoutunut Pelkosenniemen kunnanjohtajan virasta 28.8.2024 minuun kohdistetun luottamuspulan vuoksi. Haluan kiittää lämpimästi kuntalaisia siitä, että sain työskennellä Pelkosenniemellä yli viisi vuotta. Olen kaikessa työssäni pyrkinyt edistämään kuntalaisten hyvinvointia ja kunnan elinvoimaisuutta, Vauhkonen toteaa tiedotteessa.

Mikään yllätys luottamuspula ja osapuolten välisen johtajasopimuksen käyttöönotto ei ollut. Jo viime keväänä asia oli tapetilla ja kunnanhallitus oli yksimielisesti esittänyt tilapäisen valiokunnan perustamista kunnanjohtajan irtisanomista valmistelemaan. Toukokuussa kunnanvaltuusto kuitenkin totesi, että luottamuspulasta on parempi keskustella johtajasopimuksen mukaisesti ensin kunnanjohtajan kanssa ja vasta sen jälkeen on mahdollisesti muiden toimenpiteiden vuoro.

Pelkosenniemen kunnanjohtajan viransijaisena toimii talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*