Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus on pyrkimässä Reisjärven kunnanjohtajaksi. (Kuva: Ulla Nikula,)

Reisjärvi on päättänyt kutsua neljä hakijaa haastatteluun, kun avoinna olevaa kunnanjohtajan virkaa täytetään. Valintatyöryhmältä kävi kutsu Tiina Isotalukselle, Anna Niemiselle, Matias Ojalehdolle ja Tuomo Tenhuselle.

Kutsutuista Tiina Isotalus on Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja demarien riveistä ja tällä hetkellä hän toimii Alavieskan va. talous- ja hallintopäällikkönä. Lyhyen aikaa vuodenvaihteessa 2021-2022 kuntaministeri Sirpa Paateron erityisavustajana toiminut Isotalus on työskennellyt työuransa aikana myös Reisjärven kunnassa.

Muista haastateltavista Matias Ojalehto on puolestaan vaikuttanut keskustan riveistä käsin Oulun kunnallispolitiikassa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntapolitiikassa. Anna Nieminen on Kympin työllisyysalueen määräaikainen valmistelujohtaja. Tuomo Tenhunen omaa vankan kokemuksen koulumaailmasta opettajana ja rehtorina.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Me pidämme haastattelut 18. kesäkuuta, jonka jälkeen päätämme jatkosta. Kunnanjohtajan valinta menee loppukesään, sillä henkilöarviointien teko ja tulosten saanti vie aikansa. Asia käy ennen valtuustoa myös kunnanhallituksessa. Ja pitäähän myös meidän kuntapäättäjien viettää välillä kesälomaa, toteaa Reisjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Huuskonen (kesk.).

Reisjärven avoinna oleva kunnanjohtajan virka kiinnosti määräaikaan mennessä 12 hakijaa. Kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun kunnanjohtajaksi maaliskuussa 2020 valittu Marjut Silvast irtisanoutui virasta huhtikuun puolivälissä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tarvittas rivakka kaiken kokenut ja nähnyt mies….Kunnassa kaikki melkein ihanasti rempallaan…Terveyspalvelut ajetaan alas (pohde), vanhukset kehitysvammaset.. uudet työpaikat.. Onko sammuva kunta?yms..

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*