Mika Kantola on jättänyt Sarastia-konsernin toimitusjohtajan tehtävät. (Kuva: Sarastia)

Sarastian toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiö tiedotti tänään, että Mika Kantola jättää Sarastia-konsernin toimitusjohtajan tehtävät ja väliaikaisena toimitusjohtajana toimii yhtiön talousjohtaja Anette Vaini-Antila. Vaihdos tapahtui tänään 3.2. ja hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

-Sarastian hallitus kiittää Mikaa hänen pitkästä kaudestaan sekä mittavasta panoksestaan talous- ja henkilöstöhallinnon in house -palvelujen parissa. Sarastia ja sen julkisyhteisöistä koostuva asiakaskunta on elänyt suuren muutoksen aikaa, jossa Mikan rooli on ollut keskeinen. Nyt on hyvä hetki uuden henkilön ottaa vetovastuu, Sarastian hallituksen puheenjohtaja Kai-Petteri Purhonen kertoo yhtiön nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Sarastia on ollut paljon esillä julkisuudessa viimeisen vuoden aikana, eikä suinkaan positiivisessa valossa. Yhtiön johtoporras on saanut selvitellä ja selitellä Helsingin palkanmaksujärjestelmämuutokseen liittyviä ongelmia yllin kyllin. Mika Kantola on työskennellyt toimitusjohtajana Sarastiassa ja sitä edeltäneissä fuusioituneissa organisaatioissa yli viidentoista vuoden ajan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)