Taivalkosken uusi kunnanjohtaja tulee Oulun poliisilaitokselta. (Kuva: Miska Puumala)

Hallintotieteiden maisteri Aki Räisänen on Taivalkosken uusi kunnanjohtaja. Räisänen keräsi kunnanvaltuuston henkilövaalissa 17 ääntä.  Kannatusta äänestyksessä keräsivät myös Pirkkoliisa Pohjola 5 ääntä ja Henri Pätsi yhden äänen.

Kunnanjohtajaksi valittu rikoskomisario Aki Räisänen työskentelee tällä hetkellä Oulun poliisilaitoksella ja on Koillismaan poliisitoimen johtaja. Räisäsen kieltäytymisen varalle yksimielisesti valittu Pirkkoliisa Pohjola on Kuusamon kaupungin perusturvajohtaja ja Henri Pätsi Puolangan kunnan hallintojohtaja.

Kaikki kolme äänestyksessä ääniä kerännyttä kunnanjohtajaehdokasta hakivat Taivalkosken kunnanjohtajaksi jo keväällä. Tuolloin valittiin virkaan suostumuksensa antanut Eija Liikamaa, mutta hän jätti virkansa koeajalla jo parin viikon Koillismaalla olon jälkeen. Liikamaa totesi tehtävänsä mahdottomaksi ja palasi entiseen virkaansa Kauhajoelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)