Tarmo Martikainen valittiin ilman soraääniä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen johtajaksi. (Kuva: PSHP/Eino Ansio)

Harvoin on missään valtuustossa kuullut moisten kehujen kera uutta johtajaa valitun, kuin mitä Varsinais-Suomen aluevaltuusto teki Tarmo Martikaista hyvinvointialuejohtajaksi valitessaan. Yhtään soraääntä ei valintatyöryhmän ja aluehallituksen esitys vastaansa saanut, vaan valinta oli täysin yksimielinen.

Varsinais-Suomi ja yksimielisyys eivät kokouksessa puheenvuoroja käyttäneiden aluevaltuutettujen mielestä aina tule ensimmäisenä mieleen, kun alueellista päätöksentekoa kuvataan. Innostuttiinpa kokouksen tunnelmaa kuvailemaan jopa hurmoshenkiseksi kuin herättäjäkokouksessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin nykyinen johtaja oli hurmannut haastatteluissa valtuutetut oikealta vasemmalle.

-Vähän korvat punaisena siinä jälkikäteen kuuntelin, mitä valtuutetut olivat salissa puhuneet. Mutta yksimielinen valinta antaa kyllä erinomaiset edellytykset lähteä tekemään tätä työtä, Kuntalehden tavoittama Tarmo Martikainen kommentoi valintaansa.

Töitä tiedossa

Ainoat kritiikit itse valintaprosessista kantautuivat julki RKP:n ja perussuomalaisten puheenvuoroissa, eivätkä nekään valittuun henkilöön liittyneet. RKP olisi kaivannut ruotsin kielentaidon selkeämpää arvostusta valintaprosessissa ja perussuomalaisten suunnalta kritisoitiin johtajien palkkausta. Varsinais-Suomessa Tarmo Martikaisen kokonaispalkaksi vahvistettiin 17 800 euroa kuukaudessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Se on se viisi vuotta, mitä tässä on tehtävä todella paljon töitä. Mutta ei siinä mitään, sitä vartenhan me virkamiehet ollaan, että tehdään kovasti töitä teidän poliittisten päättäjien kanssa, kommentoi Martikainen valintansa jälkeen.

Etelä-Pohjanmaa saa jäädä

Tarmo Martikainen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja MBA. Hän on hakenut hyvinvointialuejohtajaksi myös Etelä-Pohjanmaalle ja selvisi siellä kolmen kärkihakijan joukkoon.

-Kyllä se nyt varmaan jää ja jääkin. Kyllä Varsinais-Suomi oli minulle ykkössijalla, tunnusti Martikainen.

Pirkanmaalla Tarmo Martikainen ei edennyt haastatteluun valittujen joukkoon.