kuva: Sodankylän kunta
Sodankylä saa uuden kunnanjohtajan kevään aikana.

Sodankylä sai 13 hakijaa kunnanjohtajan virkaan. Hakuaika päättyi torstaina 28. helmikuuta kello 12.

Virkaa hakivat kauppatieteiden maisteri Karoliina Leikonen Lahdesta, insinööri (ylempi AMK) Kari Siirtola Kittilästä, yo-merkonomi Nina From Espoosta, filosofian tohtori Jyrki Manninen Sodankylästä, kauppatieteiden lisensiaatti Päivi Vauhkonen Oulusta, hallintotieteiden maisteri Kirsi Virtanen Jämijärveltä, hallintotieteiden maisteri Juri Nieminen Asikkalasta, tradenomi Päivi Rissanen Sodankylästä, diplomi-insinööri Mika Mäkelä Aurasta, kauppatieteiden maisteri Timo Kiviaho Helsingistä, yleisesikuntaupseerin tutkinnon suorittanut Jarmo Kiikka Vantaalta, hallintotieteiden tohtori Asko Merilä Utajärveltä ja sosionomi (kunnallistutkinto), hallintotieteiden maisteri Osmo Pieski Orimattilasta.

Kirsi Virtanen on Jämijärven kunnanjohtaja. Hänet valittiin Jämijärven johtoon syksyllä 2015.

Juri Nieminen toimi Sulkavan kunnanjohtajana 2004−2006 ja sen Asikkalan kunnanjohtajana vuoden 2016 tammikuuhun, jolloin irtisanoutui tehtävästään. Kuntavaaleissa 2017 hän nousi sitoutumattomalta listalta Asikkalan ylivoimaiseksi ääniharavaksi ja aloitti vaalien jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajana. Nieminen pyrkii eduskuntaan Liike Nytin ehdokkaana.

Osmo Pieski on työskennellyt Orimattilan kaupunginjohtajana vuodesta 2010. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Utsjoen kunnanjohtajana ja Padasjoen hallintojohtajana.

Sodankylän nykyinen kunnanjohtaja Viljo Pesonen jää eläkkeelle heinäkuun alussa.
Pesonen on johtanut kuntaa vuodesta 2010.

 

EDIT 28.2 klo 16.11: Lisätty hakijoiden joukkoon alkuperäisestä uutisesta puuttuneet Kiikka, Merilä ja Pieski ja täydennetty hakijoiden tietoja.

 

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.