14 hakijaa Harjavallan kaupunginjohtajaksi
Harjavalta valitsee syksyn aikana seuraajan eläkkeelle jäävällä kaupunginjohtajalle Hannu Kuuselalle. Hakuaika päättyi tiistaina 7. lokakuuta, sen aikana virkaan kertyi 14 hakemusta.
Harjavaltaan haluavat muiden muassa Tampereen Startup Hub Oy:n toimitusjohtaja, Vesilahden kunnanjohtajana 2019–2023 toiminut Tuomas Hirvonen, Satakuntaliiton hallintojohtaja Olli Luoma, Keminmaan kunnan hallintojohtaja, aiemmin Siikajoen ja Pelkosenniemen kunnanjohtajana toiminut Pertti Severinkangas ja Kuhmoisten kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen.
Muut hakijat ovat Adelheid Barck Vantaalta, Markku Holmi Helsingistä, Juhani Junnila Porista, Reima Kanerva Vesilahdelta, Mikko Laakso Lahdesta, Petri Moilanen Iisalmesta, Harri Ruoho Porista, Pekka Sinisalo Kirkkonummelta, Jere Tuominen Harjavallasta ja Jaana Vettenranta Harjavallasta.
Syksystä 2017 lähtien Harjavallan kaupunginjohtajana toiminut Hannu Kuusela on ilmoittanut siirtyvänsä eläkkeelle siten, että hänen viimeinen viranhoitopäivänsä on 31. heinäkuuta 2026. Käytännössä Kuusela jää pitämään kertyneitä lomia ja vapaitaan siten, että hän jää työstä pois jo toukokuun alkupuoliskolla.