Pello valitsee uuden kunnanjohtajan. Nykyinen kunnanjohtaja Eero Ylitalo jää eläkkeelle elokuun alussa. (Kuva: Pellon kunta)

Pellon kunnanjohtajan virkaan kertyi perjantaina 20. tammikuuta päättyneen hakuajan aikana 16 hakemusta.

Viran tavoittelijoiden joukossa on keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirin toiminnanjohtaja Antti Mulari, joka on virkavapaalla Savukosken kunnanjohtajan virasta. Kunnanjohtajaksi haluaa myös Katja Jaako-Körkkö, joka on Pellon elinvoimajohtaja ja kunnan omistaman Pellon Serviisi Oy:n toimitusjohtaja.

Hakijat ovat terveystieteiden maisteri Petri Aspegren Oulusta, Master of Arts Kirsten Fay Maltalta, insinööri Jarmo Jaako Ylitorniosta, kasvatustieteiden maisteri Katja Jaako-Körkkö Pellosta, metsätalousinsinööri Kari Jalkanen Joensuusta, terveystieteiden maisteri Susanna Kisner Oulusta, Jaana Koistinen Oulusta, filosofian maisteri Maija-Kaisa Kuoppala Oulusta, Peter Marks Vantaalta, filosofian maisteri, kauppatieteiden maisteri Antti Mulari Rovaniemeltä, teknikko Aarre Muranen Hollolasta, musiikin maisteri Tiina Nikander-Koivukangas Rovaniemeltä, yhteiskuntatieteiden maisteri Olli Oivanen Jyväskylästä, yhteiskuntatieteiden maisteri Juha Sandberg Turusta, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Sara Timonen Rovaniemeltä ja yhteiskuntatieteiden maisteri Vexi Virtanen Hankasalmelta.

Yksi hakija on perunut hakemuksensa. Nykyinen kunnanjohtaja Eero Ylitalo jää eläkkeelle 1.8.2023.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Juttua muutettu 21.1. klo 8.14: Täydennetty ja korjattu Katja Jaako-Körkön tietoja.