Maire Ahopelto on toiminut Kainuun maakunta-kuntayhtymän sosiaali- ja terveysjohtajana, sittemmin Kainuun soten johtajana vuodesta 2011.

Aloite Kainuun soten yhtymäjohtaja Maire Ahopellon irtisanomiseksi ei saanut taakseen tarpeeksi kannatusta yhtymävaltuuston kokouksessa keskiviikkona. Erottamista kannatti 23 valtuutettu 35:stä, kun kahden kolmasosan enemmistöön olisi vaadittu yksi ääni enemmän.

Keskiviikkoinen kokous keskeytettiin, sillä äänestyksen jälkeen ei päästy selvyyteen siitä, mitä äänestystulos 23–11 merkitsee, kun yksi valtuutettu oli poissa.

Ensin puntaroitiin sitä, lasketaanko määräenemmistö läsnäolleista (34) vai kaikista (35) valtuutetuista. Tähän löytyi ratkaisu kuntalaista: kaksi kolmasosaa lasketaan yhtymän perussopimuksen yhteenlasketusta äänimäärästä eli tässä tapauksessa 35:stä. Sitten ryhdyttiin setvimään, täyttyykö kahden kolmasosan vaatimus 23 vai 24 valtuutetulla, kun kaksi kolmannesta on tarkalleen 23,33. Kun tähän ei löydetty heti vastausta, kokous lyötiin poikki.

Kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki pitää asiaa selvänä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– 23 valtuutettua ei riitä vaadittuun määräenemmistöön, yksi valtuutettu enemmän olisi tarvittu, Myllymäki sanoo Kuntalehdelle.

Kuntalain tuntijoista Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Matti Muukkonen totesi jo tuoreeltaan, että määräenemmistöön olisi vaadittu 24 valtuutetun äänet.

– Ei ole erotettu noilla äänillä, vaan jäi yhtä vajaaksi, Muukkonen totesi twiittauksessaan.

Yhtymävaltuuston puheenjohtaja Osmo Polvinen, vas., harmittelee, että asiaan ei saatu selkoa jo kokouksen aikana.

– Nyt joudumme kutsutaan kokouksen uudelleen koolle. Äänestykset on käyty, ja jatkamme kokousta siitä mihin jäätiin. Ei siinä ole kuin nuijahommia, Polvinen sanoo.

Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto ei halunnut torstaina ottaa kantaa siihen, onko hänellä edellytyksiä jatkaa tehtävässään, kun valtuuston selvä enemmistö joka tapauksessa äänesti hänen erottamisensa puolesta.

– Odottelen vielä valtuuston päätöksen vahvistusta. Kaiken kaikkiaan ihmettelen tätä prosessia, sillä yhtymän hallituksella, valtuustolla tai tarkastuslautakunnalla ei ole ollut huomauttamista minun työstäni. Kohta on kulunut jo vuosi tämän asian kanssa.

Ahopellon asema kuntayhtymän johdossa on ollut vaakalaudalla viime vuoden lokakuusta lähtien. Tuolloin Kainuun kunnat toivat julki, että Ahopelto ei nauti kuntien luottamusta.