Aki Viitasaari.

Akaan valtuusto irtisanoi keskiviikkona kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren.

Valtuusto totesi äänin 32-10, että Viitasaari on menettänyt valtuuston luottamuksen. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää. Varsinainen irtisanomispäätös syntyi sen jälkeen ilman äänestystä, sillä tehtyä vastaesitystä ei kannatettu.

Irtisanomiseen vaaditaan kahden kolmasosan määräenemmistö, joten Viitasaari olisi tarvinnut 15 valtuutetun tuen säilyttääkseen virkansa.

Asiaa valmistellut tilapäinen valiokunta totesi luottamuspulan syiksi muun muassa yhteistyökyvyttömyyden, johtoryhmätyöskentelyn puutteet, sopimattoman käytöksen alaisia kohtaan, edustusvelvollisuuksien laiminlyönnin ja valtuustoasioiden huonon valmistelun.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Viitasaari kiisti vastineessaan seikat, joilla luottamuspulaa perusteltiin. Lisäksi Viitasaari pyysi lisäselvityksiä, koska valiokunnan muistiossa ja asian valmistelussa on hänen mielestään selviä puutteellisuuksia.

– Ratkaisu on kaupungin edun mukainen, sillä tyytymättömyyttä on ollut pidemmän aikaa. Harmittaa vaan, että prosessi meni tällaiseksi, sanoo tilapäisen valiokunnan puheenjohtajana toiminut Mika Pajasmaa, kok.

– Tilapäinen valiokuntakin oli vaikeassa tilanteessa, kun kaupunginjohtajaan ei saanut kevään aikana millään keinolla yhteyttä. Akaan maineelle ei tietenkään ole tehnyt hyvää esimerkiksi se, että kaupunginjohtajaa jouduttiin kuuluttamaan Virallisessa lehdessä.

Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Hannu Järvinen, sd., sanoo, että Viitasaari olisi voinut jatkaa tehtävässään.

– Tilapäisen valiokunnan raportti sisälsi paljon ristiriitaisuuksia, joten irtisanomiseen saakka ei olisi pitänyt edetä. Vanha valtuusto jätti nyt kehnon testamentin uusille päättäjille.

 

Juttua muutettu 1.6. klo 16.50: Lisätty Pajasmaan ja Järvisen kommentit.