Entinen pääministeri, myös SDP:n puheenjohtajana toiminut Antti Rinne haluaa Lohjan kaupunginjohtajaksi. Hänen isänsä Juhani Rinne toimi Lohjan kaupunginjohtajana vuosituhannen vaihteessa. (Kuva: Liisa Takala)

Kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies ja entinen pääministeri Antti Rinne, sd., tavoittelee Lohjan kaupunginjohtajan virkaa. Hakuaika päättyi maanantaina 14. maaliskuuta.

Rinne toimi pääministerinä puolen vuoden ajan vuonna 2019. Valtiovarainministerinä hän oli Kataisen ja Stubbin hallituksissa 2014–2015. Rinne on myös SDP:n valtuutettu Mäntsälän valtuustossa ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustossa.

Virkaa tavoittelee kaikkiaan 15 hakijaa. Lisäksi virkaan on jätetty yksi suostumus.

Virkaa hakivat ekonomi Jarkko Härmälä Espoosta, EMBA Timo Jansson Lohjalta, kauppatieteiden maisteri Timo Kiviaho Salosta, valtiotieteiden tohtori, EU:n komission Senior Policy Officer Antero Kiviniemi Brysselistä, kauppatieteiden maisteri Sanna Kulmala Helsingistä, valtiotieteiden maisteri, Kuuma-seudun yhteistyöjohtaja ja liikelaitosjohtaja Antti Kuusela Helsingistä, tradenomi Raino Laakso Salosta, kasvatustieteiden maisteri, Lohjan sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus Lohjalta, yleisesikuntaupseeri Kimmo Nordberg Helsingistä, kauppatieteiden maisteri Hannele Rahkala Helsingistä, oikeustieteen kandidaatti Antti Rinne Mäntsälästä, maisema-arkkitehti, Sipoon kehitysjohtaja Pirjo Siren Helsingistä, yrittäjä Otto Tast Keravalta, valtiotieteiden maisteri, Uudenmaan liiton hallintojohtaja Inka Tikkanen Helsingistä ja hallintotieteiden maisteri, Vantaan elinkeinojohtaja Kimmo Viljamaa Espoosta. Suostumuksensa on jättänyt Norjassa asuva proviisori Tapio Heilala.

Virka avautui haettavaksi, kun kaupunginjohtajana vuodesta 2015 toiminut Mika Sivula siirtyi Keskon Etelä-Suomen aluejohtajaksi.

EDIT: Korjattu Kimmo Viljamaan koulutus 25.3. klo 21.14.