Lahtelainen Emilia Mäki on valittu Lahden Messujen ja Sibeliustalon toimitusjohtajaksi.

Mäki siirtyy Messujen ja Sibeliustalon johtoon yritystapahtumiin erikoistuneen Management Events Studio Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Hän ottaa tehtävän vastaan myöhemmin tarkentuvana aikana maaliskuun alkupuolella.

Tapahtumatalojen toiminta ja hallinto yhdistetään kevättalven aikana. Yhdistämisen tavoitteena on vahvistaa Lahden asemaa ja vetovoimaa tapahtumakaupunkina ja luoda paremmat edellytykset kummankin talon toiminnan vahvistamiselle ja monipuolistamiselle.

Lahden ja Nastolan yhdistymishallitus Lahden Messut Oy:n ja Lahden Sibeliustalo Oy:n yhdistämisestä 9.11.2015.  Uusi yhtiö tulee kokonaan Lahden kaupungin omistukseen. Tällä hetkellä kaupunki omistaa kokonaan Lahden Sibeliustalo Oy:n ja enemmistön Lahden Messut Oy:stä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Talojen henkilöstö, nykyiset tuotemerkit ja vakiintuneet tapahtumat säilyvät yhdistämisessä.