Härkönen on työskennellyt aiemmin muun muassa Vihdin kunnanjohtajana, Keravan kaupunginjohtajana. (Kuva: Seppo Haavisto)

Enontekiön kunnanhallitus päätti kokouksessaan 6. kesäkuuta esittää valtuustolle hallintotieteiden maisteri Petri Härkösen valintaa kunnanjohtajaksi.

Härkönen on työskennellyt aiemmin muun muassa Vihdin kunnanjohtajana, Keravan kaupunginjohtajana, Pälkäneen kunnanjohtajan sijaisena ja Sodankylän kunnanjohtajana. Helmikuussa 2022 hän kertoi jättävänsä Sodankylän kunnanjohtajan viran ja aloittavansa uuden työn Kakslauttanen Arctic Resort Oy:n toimitusjohtajana.

Härkönen tavoitteli kuluneena keväänä paluuta Keravan kaupunginjohtajaksi ja oli toinen kärkiehdokkaista, mutta Keravan valtuusto valitsi nykyisen kaupunginjohtajan Kirsi Ronnun jatkokaudelle äänin 32–18.

Enontekiön kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 12 hakijaa. Paikka tuli haettavaksi, kun kesäkuussa 2022 kunnanjohtajaksi valittu Samuli Mikkola irtisanoutui maaliskuussa 2023.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Enontekiön valtuusto valitsee kunnanjohtajan 21. kesäkuuta.