THL:n ylijohtaja Marina Erhola ja Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieski ovat edenneet haastattelujen pohjalta jatkoon Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän johtajahaussa.

Merimieseläkekassan toimitusjohtaja Kari Välimäki on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä tehtävään.

Kuntayhtymän hallituksen on tarkoitus käsitellä valintaa kokouksessaan 6. lokakuuta, jonka jälkeen valinta etenee valtuuston päätettäväksi 27. lokakuuta. Tavoitteena on, että uusi johtaja voisi aloittaa ensi vuoden alkupuolella.

Kuntayhtymän johtajan paikkaa tavoitteli kaikkiaan 16 hakijaa. Edellä mainittujen lisäksi hakeneista haastateltiin Suomen Terveystalo Oy:n yksikönjohtaja Timo Saksela, yhtymän talousjohtaja Sami Sipilä ja yhtymän hallintoylilääkäri Maria Virkki.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä