ESS: Asikkala leikittelee kunnanjohtajan hakuajalla
Hakemukset virkaan tulee jättää perjantaina 11.11.2011 kello 11 mennessä. Valitsijat uskovat ajan jäävän paremmin mieleen, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
– Päivämäärä järjestyi laskettuamme, että hakuilmoitus on pari viikkoa aiemmin Kuntalehdessä. Kelloaika päätettiin sen jälkeen pistää samaksi, kun päivän huomattiin olevan 11.11. Se jää paremmin mieleen, painottaa Etelä-Suomen Sanomien haastattelema hallintojohtaja Jaana Rissanen.
Maanantain valtuustossa väännettiin myös tulevan johtajan kelpoisuusehdoista. Valtuusto päätti, että pätevyydeksi riittää soveltuva korkeakoulututkinto kunnanhallituksen esittämän ylemmän korkeakoulututkinnon sijaan.
Tuomo Riihilahden (kok.) esittämä ja Immo Virtasen (kok.) kannattama muutos kelpoisuusehtoihin hyväksyttiin äänin 20-15.
Sen sijaan pätkätyötä tekevää kunnanjohtajaa Asikkalaan ei ole tulossa, vaikka asiaa väläyteltiin valtuustossa. Jori Ravantti (kesk.) halusi Vilho Laakson (kok) kannattamana, että kunnanjohtaja valittaisiin määräajaksi ja keston päättää kunnanhallitus. Ehdotus kaatui selvin numeroin 31-4, joten virka täytetään toistaiseksi.
(KL)