Etelä-Savon sairaanhoitopiiri muuttuu Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymäksi maaliskuun alussa. Kuntayhtymän hallitus päätti torstaina julistaa kuntayhtymän avaintehtävät haettaviksi.

Kuntayhtymän johtajan virka tulee avoimesti haettavaksi 18. maaliskuuta mennessä. Muut avaintehtävät ovat sisäisesti haettavissa 11. maaliskuuta mennessä.

– Kuntayhtymän laajentuvien toimintojen ja organisaation tarkempi suunnittelu on käynnistynyt. Tavoitteena on, että uusi organisaatio voidaan vahvistaa kuntayhtymän valtuustossa kesäkuussa 2016, kertoo kuntayhtymän aloitusta valmistellut muutosjohtaja Jouko Luukkonen.

Kuntayhtymän hallitus hyväksyi muutosjohtaja Luukkosen siirtymisen kuntayhtymän palvelukseen maaliskuun alusta 2016 lukien. Samalla kuntayhtymän hallitus jakoi hallituksen esittelyvastuut niin, että muutosjohtaja esittelee muutoksen valmisteluun liittyvät asiat ja vt. johtaja Vesa Vestala kuntayhtymän muut asiat.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Järjestely on voimassa siihen saakka, kun valittava johtaja ottaa viran vastaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*