Aki Heiskanen.

Hailuodon valtuusto valitsi keskiviikkona hallintotieteiden maisteri Aki Heiskasen uudeksi kunnanjohtajaksi.

Heiskanen valittiin äänin 10–7. Vastaehdokkaana oli tamperelainen hallintotieteiden maisteri Kristiina Engblom-Pelkkala.

Heiskanen, 48, on Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsin toimitusjohtaja. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Mehiläisen palveluksessa yksikönjohtajana mielenterveyspalveluissa.

Hailuoto ei ole Heiskaselle entuudestaan tuttu kunta.

– Vierailin saarella ensimmäistä kertaa, kun kävin haastattelussa. Kunta vaikuttaa vireältä ja on todella mielenkiintoinen muun muassa luontonsa puolesta.

Heiskanen on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta kunnallispolitiikka pääaineenaan.

– Kuntajohtajan työ on kiinnostanut, ja olen harvakseltaan hakenut kunnanjohtajan paikkoja. Kunta on tuttu työmaa koulutuksen ja työkokemuksen puolesta, mutta varmasti on myös uutta ja opeteltavaa, Heiskanen sanoo.

Hailuodon nykyinen kunnanjohtaja Tero Karinen jää eläkkeelle syyskuun alussa.

 

Juttua muutettu 2.6. klo 7.40: Lisätty Aki Heiskasen kommentit.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä