kuva: Ville Miettinen
Hallinto-oikeuden mukaan Anna Mäkelän ja Kittilän kunnan välinen sovintosopimus ei ollut lainvastainen.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Kittilän kunnan ja kunnanjohtaja Anna Mäkelän välisestä sovintosopimuksesta tehdyt valitukset.

Kittilän valtuuston joulukuussa 2016 tekemästä päätöksestä olivat valittaneet valtuuston silloinen puheenjohtaja, Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän nykyinen valtuutettu Inkeri Yritys ja kittiläläinen Pentti Kangas. Myös Kangas on nykyisin Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän valtuutettu.

Valitusten mukaan Mäkelän korvaus oli määritelty kunnanjohtajasopimuksen perusteella maksettavaksi, vaikka kysymys oli laittoman irtisanomisen perusteella maksettavasta korvauksesta.

Valittajat myös katsoivat kunnan sitoutuvan siihen, että korvaukset jäävät kunnan maksettaviksi siinäkin tapauksessa, että Mäkelän lainvastaiseen irtisanomiseen osallistuneiden kunnanvaltuutettujen katsottaisiin syyllistyneen rikolliseen menettelyyn.

Hallinto-oikeuden mukaan sopimuksella ei ole otettu kantaa siihen, onko Mäkelän irtisanominen ollut laillinen. Oikeus toteaa myös, että valtuusto ei ole päättänyt olla perimättä Mäkelälle irtisanoutumisen vuoksi maksettuja korvauksia takaisin mahdolliseen rikolliseen menettelyyn syyllistyneiltä.

– Se, ettei perintää ole päätetty tehdä, ei toisaalta estä valtuustoa päättämästä asiasta myöhemmin, oikeus lausuu päätöksessään.

Hallinto-oikeus ei myöskään löytänyt perusteita väitteelle, että kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Timo Kurula, kesk., olisi esteellisenä osallistunut sovintosopimuksen valmisteluun.

Sovintosopimusta koskeneiden valitusten takia Kittilän kunnanjohtajan virkaa ei ole voinut täyttää pysyvästi. Vs. kunnanjohtajana kuluvan vuoden loppuun saakka toimii oikeustieteen maisteri, varatuomari Sanna Ylinampa.

 

Kuntalehden uutisia Kittilästä

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä