Olli-Poika Parviainen toimi vihreiden kansanedustajana kaudella 2015–2019. (Kuva: Karri Harju)

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto valitsi Olli-Poika Parviaisen maanantaina Hämeenlinnan uudeksi kaupunginjohtajaksi. Parviainen sai valtuuston vaalissa 28 ääntä ja Aija Tuimala 22 ääntä. Yksi ääni hylättiin.

Vuonna 1980 syntynyt Parviainen on filosofian maisteri ja sisäministeri Maria Ohisalon, vihr., valtiosihteeri. Hän toimi vihreiden kansanedustajana kaudella 2015–2019 ja Tampereen apulaispormestarina 2011–2015. Hänen vastuualueisiinsa Tampereella kuuluivat kaupungin elinkeino- ja sivistyspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Parviainen on toiminut Fimlab Laboratoriot Oy:n ja Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitusten puheenjohtajana vuodesta 2017 lähtien.

Virkaa tavoitteli seitsemän hakijaa, joista viisi sai kutsun haastatteluun. Parviainen ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän on antanut virkaan myöhemmin suostumuksensa.

Kaupunginjohtajan paikka tuli haettavaksi, kun nykyinen kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Parviainen aloittaa kaupunginjohtajana alkusyksystä.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä