Harjavallan kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa on saanut kaupunginhallitukselta kirjallisen varoituksen.

Kaupunginhallituksen mukaan Lounais-Suomen aluehallintoviraston teettämässä työsuojelutarkastuksessa Harjavallan kaupungin keskushallinnossa todettiin useita kokemuksia työyhteisössä esiintyvästä häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta.

Kaupunginhallituksen jäsenet kertovat saaneensa kaupungin henkilöstöltä useita yhteydenottoja , joiden mukaan psykososiaalisen kuormituksen sekä epäasiallisen kohtelun aiheuttaa kaupunginjohtaja omalla käyttäytymisellään ja toiminnallaan.

Asia on kerrottu kaupunginjohtajalle hänen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston kesken käydyissä kehityskeskusteluissa, ja kaupunginjohtajalta on edellytetty käyttäytymisen ja toiminnan muuttamista. Kaupungin johtoryhmän jäsenille sekä kaupunginjohtajalle on käynnistetty yksilöllinen työnohjaus.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Asiaan ei kuitenkaan ole tullut olennaista muutosta ja häirintä ja epäasiallinen kohtelu ovat jatkuneet kaupunginjohtajan osalta, kaupunginhallituksen tiedotteessa todetaan.

Kaupunginhallitus tiedotti asiasta keskiviikkona. Hallituksen mukaan varoituksen tarkoituksensa on antaa Karrimaalle mahdollisuus korjata toimintansa.

– Mikäli viranhaltija jatkaa ylläkuvattua menettelyään, työnantaja ryhtyy toimenpiteisiin virkasuhteen irtisanomiseksi tai purkamiseksi. Lopullisesti irtisanomisesta tai purkamisesta tässäkin tapauksessa päättää kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus toteaa.

Varoituksen on allekirjoittanut seitsemän kaupunginhallituksen yhdeksästä jäsenestä. Hallituksessa on yhteensä yhdeksän jäsentä.

Kaupunginjohtaja Karrimaa ei halua kommentoida asiaa.