Muonion kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki irtisanoutuu virastaan. Hän jätti eroilmoituksensa maanantaina 22. elokuuta.

– Ratkaisu on perhepoliittinen. Muutan lähemmäksi Kuopion seudulla asuvia ikääntyviä vanhempiani. Näköpiirissä on myös uusia haasteita työelämässä, mutta niistä en voi vielä kertoa, Juankoskella vuonna 1969 syntynyt Hartojoki sanoo Kuntalehdelle.

Hartojoki kertoo ratkaisun kypsyneen kesän aikana.

– Olen viihtynyt hyvin Muoniossa ja kunnanjohtajan työssä. Sote-valmistelu kuitenkin kiihtyy, ja johtajavaihdos on hyvä tehdä tässä vaiheessa, jotta seuraaja pääsee valmistelemaan kunnan muuttuvaa roolia.

Hartojoki aloitti Muoniossa huhtikuussa 2012. Hän siirtyi kunnanjohtajaksi valtionvarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston ylitarkastajan tehtävästä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Silén, sd., toteaa Muonion kunnan tiedotteessa, että ratkaisu oli Hartojoen oma.

– Muonioon ryhdytään hakemaan uutta kunnanjohtajaa nopealla aikataululla. Ymmärrän ratkaisun ja kiitän Hartojokea yhteistyöstä, Silén sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä