Hattulan kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on kutsunut kolme hakijaa haastatteluihin. Kutsutut ovat Katariina Koivisto, Juri Nieminen ja Jaana Karrimaa.

Katariina Koivisto on toiminut Huittisten hallintojohtajana vuodesta 2008. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Vampulan kunnanjohtajana.

Juri Nieminen on Asikkalassa asuva konsultti. Hän irtisanoutui Asikkalan kunnanjohtajan virasta viime vuonna. Huhtikuun kuntavaaleissa hänet valittiin Asikkalan valtuustoon sitoutumattomalta Kotikunta-listalta kunnan suurimmalla äänimäärällä. Nieminen sai 9,3 prosenttia kunnan kaikista äänistä.

Jaana Karrimaa irtisanoutui Harjavallan kaupunginjohtajan virasta 27. maaliskuuta.
Harjavallan valtuusto oli asettanut tilapäisen valiokunnan valmistelemaan Karrimaan irtisanomista tai siirtämistä toisiin tehtäviin. Karrimaa työskenteli Harjavallassa syyskuusta 2006. Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtajana hän oli 2011–2012.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hattulan kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Lauri Inna valittiin Salon kaupunginjohtajaksi. Virkaan kertyi 15 hakemusta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*