Hyrynsalmen valtuusto valitsi maanantaina Heimo Keräsen yksimielisesti kunnanjohtajaksi.

Keränen oli tuttu ja turvallinen valinta, sillä hän on toiminut aiemminkin kunnanjohtajana Hyrynsalmella. Hän toimi tehtävässä noin yhdeksän vuotta joulukuuhun 2013, jolloin siirtyi Kainuun liittoon aluekehitysjohtajaksi.

Tämä vuoden huhtikuusta heinäkuun loppuun Keränen oli virkavapaalla Kainuun liitosta ja toimi Hyrynsalmella vt. kunnanjohtajana. 

Keränen sanoo, että sote- ja maakuntahallinnon uudistuksen myötä Hyrynsalmi tulee muuttumaan lähivuosina enemmän kuin 150-vuotisen historiansa aikana. Tärkeimmiksi tehtäviksi pelkistyvät perusasteen koulutus, elinvoiman kehittäminen ja hyvästä elinympäristöstä huolehtiminen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Identiteetiltään vahvana toimijana Hyrynsalmesta tulee yhä enemmän kuntalaistensa ja yhteisöjensä näköinen. Siltä vaaditaan nykyistäkin enemmän strategista ketteryyttä, sillä uudet yhteistyömallit palveluissa lisääntyvät.

– Hallinto supistuu ja budjetti alle puolittuu, mutta asioiden hallinta voi jopa helpottua sote-kuorman siirtyessä maakunnalle, Keränen toteaa.

Keränen on filosofian tohtori. Hänen vuonna 2012 valmistunut väitöskirjansa käsitteli aluekehityshankkeen suunnittelu- ja arviointiprosesseja.

Virkaa tavoitteli 11 hakijaa. Keränen antoi siihen suostumuksensa. Aiempi kunnanjohtaja Ari Nurkkala siirtyi maaliskuun alussa Raahen kaupunginjohtajaksi.

Paikkaa yritettiin täyttää jo keväällä, mutta silloin tehtävään valittu Pauli Piilma päättikin pysyä Siikalatvan kunnanjohtajana. 

 

Juttua muutettu 12.9. klo 13.50: Lisätty Heimo Keräsen kommentit.