Heli Gynther on vastannut Etelä-Savon maakuntaliitossa muun muassa D.O. Saimaa -laatu- ja alkuperämerkin kehittämisestä. (Kuva: Jonne Vaahtera)

Mikkeliläinen Heli Gynther on valittu Etelä-Karjalan liiton uudeksi aluekehitysasiantuntijaksi.
Hän aloittaa tehtävässään 7. joulukuuta.

Gynther työskentelee Etelä-Savon maakuntaliitossa kehittämispäällikkönä. Hän on vastannut Etelä-Savossa matkailun ja kulttuurin kehittämistehtävistä, ja nämä tehtävät ovat osa Gyntherin työnkuvaa myös Etelä-Karjalassa. Työhön kuuluvat myös erilaiset kansallisen ja EU-rahoitukseen liittyvät rahoittajan asiantuntijatehtävät.

Gynther on toiminut aiemmin erityisesti Saimaan matkailun kehittämisen parissa. Hän on ollut muun muassa mukana Lake Saimaa ry:n ja Saimaa-sopimuksen valmistelutyössä. Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntien tavoitteena on nostaa Saimaan alue Suomen kolmen merkittävän matkailualueen joukkoon Helsingin ja Lapin rinnalle, ja maakuntien yhteistyötä organisoidaan Lake Saimaa ry:n toiminnassa.

Osana Gyntherin tehtävänkuvaa Etelä-Savossa on ollut myös kulttuurin ja ruokakulttuurin kehittäminen. Hän oli vahvasti mukana Saimaa-ilmiö hankkeessa, ja hän on vastannut Etelä-Savon maakuntaliitossa D.O. Saimaa -laatu- ja alkuperämerkin kehittämisestä.

Gynther on yhteiskuntatieteiden maisteri Joensuun yliopistosta. Hän on valmistunut aluesuunnittelun koulutusohjelmasta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä