Eero Ylitalo haluaa jatkaa kuntatöiden parissa. Seuraavat kuukaudet hän toimii Enontekiön vt. kunnanjohtajana.

Kaksi kuntaa valitsi uuden kunnanjohtajan helmikuun aikana, pormestarivetoisena puolitoista vaalikautta ollut Kärkölä ja itälappilainen reilun 900 asukkaan Pelkosenniemi. Enontekiö valitsi määräaikaisen johtajan kuuden kuukauden ajaksi.

Eero Ylitalo pääsi sittenkin palaamaan kuntajohtajaksi, kun Enontekiön valtuusto valitsi 26. helmikuuta hänet kunnanjohtajan avoimen viran hoitajaksi.

Ylitalo valittiin tehtävään enintään kuuden kuukauden ajaksi tai siihen asti, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa tehtävässään. Enontekiö jäi ilman kunnanjohtajaa, kun Marko Halla irtisanoutui tammikuun alussa.

Eero Ylitalo on hallintotieteiden maisteri ja Pellon entinen kunnanjohtaja. Hän jäi eläkkeelle elokuun alussa 2023.

Ylitalo haki viime syksynä Kyyjärven kunnanjohtajaksi, mutta ei 68-vuotiaana ja yleisen eroamisiän saavuttaneena ollut kelpoinen virkaan. Ylitalo kertoi hakeneensa Kyyjärvelle herättääkseen keskustelua johtamistyön ikärajoista. Määräaikaiseen pestiin myös eroamisiän saavuttanut on kelpoinen.

Pormestarimallista kevään kuntavaalien jälkeen luopuva Kärkölä valitsi 17. helmikuuta uudeksi kunnanjohtajaksi Eija Liikamaan. Päätös oli yksimielinen.

Eija Liikamaa on kasvatustieteen maisteri ja Kauhajoen hyvinvointijohtaja. Hän toimi vuonna 2022 hetken aikaa Taivalkosken kunnanjohtajana.

Virkaa tavoitteli 21 hakijaa, joista 4 sai kutsun haastatteluun.

Pelkosenniemi löysi kunnanjohtajan kunta-alan ulkopuolelta. Oikeustieteiden maisteri Mikko Merikanto on työskennellyt oululaisen suunnittelutoimiston Group Builder Oy:n palveluksessa ja sitä ennen muun muassa kansainvälisten rahapeliyhtiöiden palveluksessa Maltalla.

Mikko Merikanto on lähtöisin Taivalkoskelta.

– Lapsuudessa ja nuoruudessa seurasin pienen kunnan asioita, ja kunnanjohtaja jäi siellä mieleen kunnioitusta ja luottamusta herättävänä hahmona. Omalla kohdallani kunnanjohtajan työtä olen miettinyt siitä lähtien, kun sain juristin tutkinnon valmiiksi. Olen saanut työskennellä kansainvälisessä yritysmaailmassa, mutta mieli on vetänyt kohti yhteisöllisempää työtä, Merikanto kertoo.

Pelkosenniemelle häntä veti sopivat kelpoisuusehdot, joissa edellytettiin strategisen johtamisen osaamista ja viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.

– Pelkosenniemellä on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2030 kunnassa olisi 1000 asukasta. On erittäin motivoivaa lähteä miettimään, kuinka pohjoisen ja itäisen pienen kunnan kehityksen suuntaa voisi kääntää, Merikanto pohtii.

Oulun kaupunginhallitus valitsi konsernijohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Kari-Pekka Kronqvistin. Kronqvist on Oulun kaupungin strategiajohtaja ja on toiminut jo jonkin aikaa vt. konsernijohtajana.

Konsernijohtaja on kaupunginjohtajan varahenkilö ja kaupungin johtoryhmän jäsen. Konsernijohtajan virka avautui haettavaksi, kun Ari Alatossava valittiin keväällä 2024 Oulun kaupunginjohtajaksi.

Savukosken kunnanjohtaja Antti Mulari siirtyy Itä-Lapin kuntayhtymän johtajaksi. Mulari seuraa tehtävässä Kemijärven kaupunginjohtajaksi siirtynyttä Dina Solatietä.

Virka täytettiin toistaiseksi voimassa olevana. Kuntayhtymän toimipaikka on Kemijärvellä.

Itä-Lapin kuntayhtymä perustettiin vuonna 1994 Itä-Lapin kuntien vapaaehtoiseksi yhteistyö- ja edunvalvontaelimeksi. Jäsenkuntia ovat Kemijärven kaupunki, Sallan, Posion, Savukosken ja Pelkosenniemen kunnat. Kuntayhtymän edeltäjänä toimi Koillis-Lapin kuntain keskustoimikunta.

– Mielenkiinnolla aloitan kuntayhtymän palveluksessa. Olen toiminut pitkään kuntayhtymän hallituksessa, joten tunnen organisaation ja tehtäväkentän entuudestaan. Tunnen hyvin Itä-Lapin vahvuudet, kehittämismahdollisuudet ja toimintakulttuurin, Mulari sanoo.

Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Annaliisa Oksanen on Tuusulan uusi kansliapäällikkö.

Oksanen on toiminut viimeksi Elinkeinoelämän keskusliiton johtavana asiantuntijana ja aiemmin muun muassa Kuntaliiton lakimiehenä, Jyväskylän ja Mikkelin kaupunginlakimiehenä sekä Jämsän hallintojohtajana.

Tuusulassa on käytössä pormestarimalli, joten kansliapäällikkö on kunnan ylin viranhaltija. Virka tuli avoimeksi, kun keväällä 2024 kansliapäälliköksi valittu Reijo Siltala jätti viran koeaikana.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*