Henrik Rainio siirtyy Porvoon kaupungin palvelukseen kesäkuun alussa.

Kauppatieteiden maisteri Henrik Rainio on valittu Porvoon kaupungin rahoitusjohtajaksi. Rainio siirtyy rahoitusjohtajan virkaan Kuntaliiton kuntatalousyksikön vs. johtajan paikalta.

Rainio on työskennellyt aiemmin muun muassa Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajana sekä talouden, verotuksen ja edunvalvonnan asiantuntijatehtävissä Kuntaliitossa ja Uudenmaan yritysverotoimistossa.

Rainio ottaa rahoitusjohtajan viran vastaan kesäkuun alussa.

– Olen innoissani siirtymässä Porvooseen. Kaupunki on elinvoimainen ja talous tasapainossa, mutta käynnissä olevat ja suunnitellut investoinnit on kyettävä rahoittamaan, Rainio toteaa Porvoon kaupungin tiedotteessa.

– Meneillään on myös monia valtakunnallisia uudistuksia, kuten maakunta- ja sote-uudistus tai valtionosuusjärjestelmän päivitys, jotka vaikuttavat merkittävästi kaikkien kuntien talouteen. Porvoon kaupungin verorahoituspohja on kuitenkin vahva, mikä antaa selkänojaa tulevaisuutta varten.

Rahoitusjohtaja vastaa Porvoon talouden ohjauksesta ja on kaupungin johtoryhmän jäsen.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä