Antti Ahonen toimii muun muassa Kanta-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtaja Antti Ahonen on Humppilan kunnanhallituksen ehdokas kunnanjohtajaksi. Hallitus teki ehdotuksensa haastattelutyöryhmän esityksen pohjalta.

Ahonen on Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, Kanta-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valtuutettu.

Ahosen kieltäytymisen varalla valittavaksi kunnanhallitus esittää Juuso Alataloa. Lisäksi hallitus varasi valtuustoryhmille mahdollisuuden haastatella esitetyt ehdokkaat ennen valtuuston kokousta.

Haastattelutyöryhmä haastatteli Ahosen ja Alatalon lisäksi Minna-Liisa Mäkilän ja Otto Härkösen. Humppilan hallintojohtaja, vt. kunnanjohtaja Susanna Hokkanen veti pois suostumuksensa eikä osallistunut haastatteluun.

Humppilan kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun vuonna 2020 kunnanjohtajaksi valittu Jyri Sarkkinen lähti Hämeen liiton kehittämisjohtajaksi.