Ilkka Myllymäki on toiminut Helsingin EU-toimiston varajohtajana ja EU-erityisasiantuntijana. (Kuva: Kuntaliitto)

Kuntaliiton Brysselin toimiston johtajaksi on valittu Ilkka Myllymäki. Myllymäki siirtyy tehtävään Helsingin EU-toimiston varajohtajan ja EU-erityisasiantuntijan tehtävästä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

– Euroopan unionin toiminta ja päätökset vaikuttavat keskeisellä tavalla suomalaisten alueiden ja kuntien toimintaedellytyksiin. Siksi on tärkeää, että suomalaisen alue- ja paikallishallinnon näkemyksiä tuodaan vahvasti esille EU:n päätöksenteossa ja tässä Kuntaliiton Brysselin toimistolla on keskeinen rooli, sanoo Myllymäki.

Myllymäen pesti on kolmen vuoden mittainen, ja siihen sisältyy kahden vuoden lisäoptio. Kuntaliiton Brysselin toimistossa työskentelee kaksi kuntaliittolaista.

Brysselin toimiston johtaja vastaa Kuntaliiton EU-edunvalvontatyön valmistelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta yhdessä Suomessa työskentelevien asiantuntijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös seurata EU:ssa tapahtuvaa lainsäädäntövalmistelua sekä yhteistyöverkostojen rakentaminen ja ylläpito.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)