Inkoo hakee parhaillaan kunnanjohtajaa. (kuva: Suomen Ilmakuva)

Inkoon kunta on käynnistänyt uuden kunnanjohtajan rekrytoinnin. Pitkäaikainen kunnanjohtaja Jarl Boström jää eläkkeelle kesällä lähes 30 vuoden palveluksen jälkeen.

Inkoossa on käynnistymässä lähivuosina useita suuria hankkeita, joiden taloudellisia edellytyksiä pidetään hyvinä. Inkoon tulos on pysynyt vuodesta toiseen positiivisena.

– Haemme kunnanjohtajaa, jolla on visioita ja sydäntä. Innovatiivisuutta sekä kokemusta johtamisesta ja elinkeinoasioista tarvitaan myös työssä elinvoimaisen kuntamme hyväksi, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström kunnan tiedotteessa.

Kunnanhallitus julisti viran haettavaksi ennen joulua, ja hakuaika päättyy 22. tammikuuta. Inkoo on noin 5 500 asukkaan kaksikielinen kunta Uudellamaalla Helsingin ja Hangon puolivälissä.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä