kuva: Sami Teeri
Markus Ojakoski aloittaa Jämijärven kunnanjohtajana jo elokuussa.

Porilainen filosofian maisteri Markus Ojakoski on Jämijärven uusi kunnanjohtaja. Jämijärven valtuusto valitsi Ojakosken maanantaina lukemin 12–4. Vastaehdokkaana oli Akaan entinen kaupunginjohtaja Aki Viitasaari.

Ojakoski toimi Kokemäen kaupunginjohtajana tammikuusta 2011 elokuuhun 2014. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa keskustan eduskuntaryhmän pääsihteerinä vuosina 2015–2017. Nykyisin Ojakoski on RP People -rekrytointiyhtiön toimitusjohtaja.

– Pidän kunnallisen päätöksenteon prosessista. Asioiden selvittely ja päätöksenteon valmistelu on kiehtovaa, kuntajohtajaksi palaava Ojakoski kertoo.

Ojakoski aloittaa Jämijärvellä jo elokuussa.

– Kuntajohtajan työssä onnistumisen kannalta olennaisinta on toimiva yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa. Minulla on ennakkoaavistus, että siihen on Jämijärvellä hyvät mahdollisuudet.

Virkaan kertyi kahdella hakukierroksella yhteensä 20 hakemusta ja 2 suostumusta. Paikka tuli auki, kun Sodankylä valitsi huhtikuussa Kirsi Virtasen uudeksi kunnanjohtajaksi. Virtanen johti Jämijärveä syksystä 2015.

 

Juttua muutettu 6.8. klo 21.06: Lisätty Ojakosken kommentit.

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä