Jarkko Salonen on toiminut Iitin kunnan hallinto- ja talousjohtajana vuodesta 2017 lähtien ja vt. kunnanjohtajana kuluvan vuoden kesäkuun alusta. (Kuva: Iitin kunta)

Hallintotieteiden maisteri Jarkko Salonen aloitti Iitin kunnanjohtajana syyskuun alussa. Salonen on toiminut Iitin kunnan hallinto- ja talousjohtajana vuodesta 2017 lähtien ja vt. kunnanjohtajana kuluvan vuoden kesäkuun alusta, jolloin Riku Rönnholm siirtyi KymiRing Oy:n toimitusjohtajaksi.

Salonen voitti virkavaalissa 6. heinäkuuta Sulkavan kunnanjohtajan Juho Järvenpään täpärästi lukemin 14-13.

– Kunnanjohtajan tehtävään hakeminen oli minulle luontainen jatkumo työurallani. Työskenneltyäni jo useampia vuosia hallinto- ja talousjohtajana koin, että minulla on paloa ottaa vahvempi rooli kunnan johtamisessa ja kehittämisessä, Salonen sanoo.

Salosella on myös pitkä historia Iitin luottamustoimissa. Hän on toiminut keskustan valtuutettuna 2001-2012 sekä vuodesta 2013 huhtikuuhun 2017 asti. Kunnanvaltuuston toisena varapuheenjohtajana Salonen on toiminut vuonna 2007 sekä varapuheenjohtajana vuoden 2008 ja 25.8.-31.12.2010 välisen ajan. Salonen on myös toiminut kunnanhallituksen jäsenenä vuosina 2005-2006 sekä puheenjohtajana vuodesta 2011 huhtikuuhun 2017 asti.

Salonen näkee Iitin tulevaisuuden valoisana.

– Iitillä on paljon mahdollisuuksia, ja niiden oikealla hyödyntämisellä voimme synnyttää positiivisen kierteen. Kunnan talous on kohtuullisella tasolla, velkaantuneisuus matala ja ympärillä paljon elinvoimaan vaikuttavia tekijöitä, kuten KymiRing, Kimolan kanava sekä useita kasvavia yrityksiä. Toivon mukaan myös VT12-tiehanke saadaan lähivuosina edistymään, Salonen kertoo.

Iitin kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 14 hakijaa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä